Heinäkuu on juuri vaihtunut elokuuksi, mutta onneksi kesää – ja varsinkin pelikautta – on vielä reilusti jäljellä! Nyt ehdottomasti kannattaakin tulla nauttimaan kelistä ja pelistä, sillä koko elokuun säätiedotus näyttää hyvältä ja kenttä on erinomaisessa kunnossa.
Kultaranta Greenteamin ansiokkaan uurastuksen myötä greenit ja väylät on saatu huippukuntoon ja karheikotkin ovat lähes poikkeuksetta hyvinkin pelattavassa kunnossa. Vaikka joitain lyöntiä häiritseviä ruohotupsuja tai kovaksi kuluneita paikkoja väylien ulkopuolella yhä on, on kokonaisuus huomioiden perusteltua, että kauden alusta asti voimassa ollut siirtosääntö on poistettu käytöstä.
Mitä me yksittäiset pelaajat sitten voisimme tehdä kentän kunnon ylläpitämiseksi? Vähintä mitä voimme tehdä on lyönti- ja alastulojälkien korjaaminen sekä jätteidemme asianmukainen kierrättäminen. Ja sitten ne iänikuiset nuuskapussit! Jos sen (nuuskapussin) saa huulensa alle työnnettyä, niin sen varmasti saa myös roskikseen laitettua!
Jäsenmaksuja tältä vuodelta on vielä maksamatta, vaikka eräpäivä oli maaliskuussa! Lukuisia muistutuksia on lähetetty, mutta silti… Muistutan taas kerran, että uuteen seuraan liittyminen ei tarkoita automaattista eroa vanhasta seurasta, vaan erostaan on aina ilmoitettava henkilökohtaisesti. Huomioithan myös, että seuramme jäsenmaksu golfliitolle peritään 31.8. jäsenmäärän mukaan, emmekä aio maksaa liitolle sellaisesta jäsenestä, joka ei meille ole velvoitettaan hoitanut. Toisin sanoen, jos jäsenmaksusi ei ole rekisteröitynyt järjestelmäämme 31.8.2022 mennessä, jäsenyytesi poistetaan.
Takaisin mukavampiin asioihin. Seuramme eri tapahtumissa on ollut osallistujia ihan mukavasti, vaikka toki joihinkin olisi enemmänkin mahtunut. Tässä kuussa tarjolla on jälleen eri toimikuntien rennot kuukausitapahtumat sekä yksi yleinen, joka perinteisesti näin elokuussa on muinaistuliscramble, rento tapahtuma sekin. Tutustu kaikkiin tapahtumiin Nexgolfissa ja ilmoittaudu mukaan!
Seuraava kapteenin kierros on tarjolla sunnuntaina 7.8. Kierroksella tutustutaan pelaamiseen isolla kentällä, pelinopeuteen vaikuttaviin asioihin ja muihinkin esille tuleviin asioihin, jotta pelaaminen olisi mukavampaa. Mukaan mahtuu kaksi pelaajaa etu- ja toiset kaksi takaysille. Ilmoittautumiset suoraan kapteenillemme Roy Kanervalle puh. 050 532 4835.
Seuran lyöntipelimestaruuskilpailut pelataan 20. – 21.8. ja ne ovat cup-muotoisten reikäpelisarjojen lisäksi oikeastaan ainoa vuosittainen tapahtumamme, jossa kilpaillaan tosissaan – siis tosissaan, mutta ei vakavasti😉. Kilpailu on maksuton ja kannattaa todellakin tulla pelaamaan sekä nauttimaan kilpailutunnelmasta ja kumpaankin pelipäivään kuuluvasta lounaasta, vaikka ei omasta mielestään ennakkosuosikkeihin kuuluisikaan.
Jäsenetujaan kannattaa muistaa hyödyntää! Keskiviikkona 3.8. on vaihtopäivämme Aura Golfiin ja tiistaina 9.8. Aurinko Golfiin. Pelaamaan pääsee 20 € omavastuulla, varausohjeet Nexgolfissa. Kaikki jäsenedut näet täältä.
Kuten aiemminkin olemme tiedottaneet, ei seuratreenejä tänä syksynä järjestetä, mutta Plus30 -harjoituksia sen sijaan kyllä. Jäsenmaksuun sisältyvät syksyn Plus30 -harjoitukset alkavat 24.8. ja päättyvät 28.9. Harjoitusryhmiä on kolme ja ne kokoontuvat keskiviikkoisin klo 16.30, 18.00 ja 19.30. Ilmoittautuminen ryhmiin on Nexgolfissa auki.
Tähän loppuun vielä muistutus asuntomessujen ajan voimassa olevasta pysäköintiohjeesta sekä turvallisesta liikkumisesta esim. harjoitusalueelle/ -alueelta. Särkänsalmentien nopeusrajoitus Resortin kohdalla on muuten 40 km/h ja Resortin pysäköintialueella 10 km/h…
Mukavaa kesän ja pelikauden jatkoa kaikille!
- Antti