Aihearkisto: Yleinen

Vuosikokoukset siirretty ja päättäjäiset peruutettu

Hyvä KGCN:n jäsen!


Vallitsevan koronapandemian vuoksi yli 20 henkilön kokoontuminen ei ole viranomaissuositusten mukaista. Etäyhteydet ja/tai valtakirja eivät mahdollista syyskokouksen vaalin  järjestämistä turvallisesti ja tasapuolisesti kaikille jäsenillemme.

Tämän vuoksi johtokuntamme päätti kokouksessaan 19.10.2020 siirtää sekä huhtikuulta pitämättä jääneen kevätkokouksen että marraskuussa pidettäväksi sovitun syyskokouksen myöhempään ajankohtaan. Nykyinen johtokunta jatkaa tehtäviensä hoitamista, kunnes kokoukset pystytään pitämään ja johtokunnan erovuoroisten jäsenten vaali järjestämään normaalisti.


Päätös perustuu viranomaisten, THL:n ja V-S sairaanhoitopiirin antamiin kokoontumissuosituksiin, Suomen sosiaali- ja terveys ry:n (SOSTE) suosituksiin, oikeusministeriön (OM) lausumaan yhdistysten sääntömääräisistä kokouksista, sekä eduskunnan 15.9.2020 säätämään yhdistysten vuosikokouksia koskevaan poikkeuslakiin covid-19-epidemian leviämisen rajoittamiseksi.


Kattojärjestömme Suomen Golfliitto ei erikseen ota kantaa seurojen vuosikokouksiin, mutta toteaa, että viranomaispäätökset ohjaavat kaikkea toimintaa myös golftoimialalla.

Johtokuntamme toteaa, että normaalia kokoonkutsumista ei voida turvallisesti ja vastuullisesti toteuttaa ja jatkaa mm. oikeusministeriötä lainaten, että ”yhdistyksen johdon on arvioitava, onko kokousta parempi lykätä vai yrittää toteuttaa se poikkeusjärjestelyillä, kuten valtakirjoilla, etäyhteyksillä tai jakamalla osallistujat useisiin pienempiin tiloihin, jolloin pitää kuitenkin varmistaa, että kaikki halukkaat pystyvät osallistumaan kokoukseen tasavertaisesti”.


Kokousten siirtämisiä ja päätösjuhlan peruuttamista koskeva johtokunnan kokouksen pöytäkirjaote on luettavissa tästä.


Yhdistyslain ja yhdistyksemme sääntöjen vaatimat vuoden 2020 vuosikokouksia koskevat asiakirjat ovat luettavissa seuraavista linkeistä:


Kevätkokous:

Syyskokous:


14.11.2020 pidettäväksi suunniteltu päätösjuhla on peruutettu. Juhlasta säästyneet varat tullaan käyttämään ensi vuonna seuran 15-vuotisjuhliin.


Kaikesta huolimatta toivotamme kaikille jäsenillemme turvallista syksyn aikaa.

  • KGCN Johtokunta

JÄSENTIEDOTE 15/ 2020

Kausi 2020 kaikkine eriskummallisuuksineen on loppusuoralla. Viimeinen pelipäivä on sunnuntai 1.11. jonka jälkeen kentät ja range suljetaan.

Kautta voi todellakin luonnehtia erikoiseksi. Kun koronarajoitukset keväällä astuivat voimaan, oli pelkona jopa koko kauden peruuntuminen. Kun sitten kävi selväksi, että golfia voi rajoitukset huomioiden turvallisesti harrastaa, niin saimme kentän poikkeuksellisen aikaisin auki ja pelaaminen saattoi alkaa jo 9.4. Nyt sitten jatkamme vielä jopa hitusen marraskuun puolelle.

Koronaepidemiasta huolimatta – tai ehkä juuri siksi – on golfin suosio tänä vuonna kasvanut valtavasti koko maassa ja niin myös meillä. Jäsenmäärämme nettokasvu on 245 henkilöä ja näin meitä on tällä hetkellä jo 1118! Tässä yhteydessä vielä mahtavat tervetulotoivotukset kaikille teille uusille jäsenillemme!

Toimintasuunnitelmamme mukaiset yhteistapahtumat saatiin kunnolla käyntiin vasta juhannuksena, mutta suosio niissä ylitti kaikki odotukset. Plus30- ja seuratreeniryhmiä oli ennätysmäärä ja halukkaita niihin olisi ollut lisääkin. Myös niin yleiset kuin eri ryhmille räätälöidyt (kilpailu)tapahtumat olivat lähes poikkeuksetta aivan täynnä nekin, huipentuen syyskuun yhteispäätöstapahtumaan, jossa oli yhteensä 108 osallistujaa. Kierroksia pääkentällä on pelattu yli 10 000 enemmän kuin edellisellä ennätyskaudella viime vuonna.

Nyt kun korona on uudelleen nostanut päätään, on jälleen annettu erityisohjeita turvallisuuden takaamiseksi. Golfkentillä on voimassa viranomaisten yleiset ohjeet ja peräänkuulutamme edelleen erityisen vastuullista toimintaa viruksen leviämisen estämisessä. Ohjeita noudattamalla varmistamme turvallisen pelaamisen myös loppukaudella. Kilpailuissa tärkeää on huomioida ohjeistukset erityisesti palkintojenjako- ja ruokailutilanteissa ja mm. klubiravintolallemme on määrätty yhtäaikaisten asiakkaiden maksimimääräksi 65 henkilöä. Niin valitettavaa kuin se onkin, päätimme mm. em. syistä peruuttaa ensi lauantaiksi suunnitellun 75:n hengen (kaksi joukkuetta, eli kuusi henkilöä yhdessä lähdössä) cross-country -yhteislähtökilpailun. Kisan olisi ehkä voinut järjestää normikentälle aikalähtöinä yhden joukkueen lähtöryhmissä ja ilman yhteisruokailua, mutta se ei taas olisi vastannut tarkoitustaan, koska nimenomaan ”ristiin-rastiin -pelaaminen” on cross-countryn idea. Ilman yhteistilaisuutta ei tapahtuma myöskään olisi täyttänyt toimintastrategiamme mukaista tavoitetta yhteisöllisyydestä.

Kun ulkokenttäkausi päättyy, voi kauttaan sujuvasti jatkaa simulaattorissa, johon pääsee tutustumaan avointen ovien päivänä perjantaina 30.10. klo 12:00 – 16:00. Tarkemmin simulaattorista ja vakiovuorojen varaamisesta kultarantaresort.fi/golfsimulaattori. Yksittäisiä vuoroja tulee myöhemmin varattavaksi nexgolfin kautta jäsenhintaan 30€/h/. (Norm. 40€).

Pääkentän syystöistä johtuen huomenna torstaina 15.10. ja ylihuomenna perjantaina 16.10. lähdöt 10-tiiltä!

Viimeisellä peliviikolla 26.10. – 1.11. on paikkojen talvikuntoon laitto kovassa vauhdissa ja esim. osa roskiksista sekä penkeistä on silloin jo kiikutettu talvisäilöön. Myöskään golfautoja ei viimeisellä viikolla enää ole vuokrattavissa.

Caddiemaster on avoinna 12. – 25.10. klo 08:00 – 18:00 ja 26.10. – 1.11. klo 09:00 – 17:00.

Klubiravintola on avoinna 12. – 25.10. klo 08:00 – 18:00 ja 26.10. – 1.11. klo 08:00 – 17:00. Muista käyttää lounaskorttietusi, sillä tämän vuoden kortti on voimassa vain 1.11.2020 asti.

Koska sääntömääräinen kevätkokouksemme jäi koronan takia keväällä pitämättä, se pidetään keskiviikkona 11.11.2020, kuten sääntömääräinen syyskokouskin. Koronatilanne saattaa aiheuttaa erityisjärjestelyjä. Kokouskutsut esityslistoineen lähetetään kullekin jäsenelle sähköpostitse viimeistään kaksi viikko ennen.

Kauden päätösjuhla on suunniteltu pidettäväksi klubiravintolassamme lauantaina 14.11.2020, mutta koronatilanne aiheuttaa haasteita juhlan järjestämiselle. Tiedotamme asiasta lisää ensi tilassa.

Vielä olisi siis parisen viikkoa aikaa nauttia pelistä ja kelistä. Vaikka sääolot olisivat hieman haastaviakin, on ulkoilu loppujen lopuksi vain varustekysymys.

Mukavaa ja turvallista syksyn jatkoa!

JÄSENTIEDOTE 14/ 2020

Kesä on kääntynyt perinteisen käsityksen mukaan loppupuolelle, mutta onneksi golfkautta on vielä runsaasti jäljellä. Kierroksia kentällämme on heinäkuun loppuun mennessä pelattu enemmän kuin koskaan vastaavana aikana ja onkin vain ajan kysymys, koska koko kauden kierrosennätys rikkoutuu. Vaikka golfin suosion kasvu kokonaisuudessaan ja kenttämme käyttöasteen kasvu paikallisesti ovatkin pelkästään positiivisia asioita, on pelikierrosten lisääntyessä joutunut koko ajan peliajanvarauksissaan enemmän ja enemmän huomioimaan, ettei kentälle enää pääse heti kun haluaa, vaan pitemmän ajan suunnittelua vaaditaan.

Lisää haastetta elo- syyskuulle tuovat erilaiset kilpailutapahtumat, joita on nyt pienen ajan sisällä poikkeuksellisen runsaasti. Tapahtumia on keväältä siirretty silloisen poikkeustilanteen takia ja toivommekin jäseniltämme ymmärrystä, jos kentälle ei joka päivä haluamaansa aikaan pääse.

Tapahtumia on toki runsaasti myös ihan jokaiselle jäsenellemme, joista seuraavassa muutamia:

Viikkokilpailu Käynnissä olevassa viikkokisassa isäntänä toimii Golden Sun Golf. Pääpalkintona golfpromme Ville Rintalan golfmatkan lahjakortti.

Seuran mestaruuskilpailut ensi viikonloppuna. Lähtölista on julkaistu. Ilmoittautuneet saavat lähtöaikansa lisäksi etukäteen myös kilpailuohjeen henkilökohtaiseen sähköpostiinsa. Jos et itse osallistu, tule ihmeessä katsomaan ja kannustamaan.

Senioritapaaminen maanantaina 10.8. klo 12:30 alkaen. Fysioterapeutti Jaana Nieminen pitää luennon/ harjoituksen hyvästä kehon huollosta kello 12:30 alkaen seminaarisalissa. Kello 14:00 alkaen pelikierros aikalähdöin. Ilmoittautuminen Nexgolfin kilpailu-/ tapahtumakalenterin kautta.

Ladytapahtuma perjantaina 14.8. on täynnä.

Äijätapahtuma lauantaina 15.8. klo 16:00 alkaen aikalähtöinä. Kilpailuinfo klubitalolla klo 15:30. Kilpailu on seuran miehille avoin ja maksuton. Kisataan pilke silmäkulmassa ja lähdetään metsästämään mm. omaa kenttäennätystä erikoissäännöin! Ilmoittautuminen nexgolfin kautta, jossa myös tarkempi kisakutsu pelimuotoineen.

Uusien jäsenten golfpäivä 30.8. Järjestämme sunnuntaina 30.8. uusille jäsenillemme (tasoitus +30) rennon golfpäivän Kultarannan harjoituskentällä klo 11:00 – 15:00. Tule viettämään mukava päivä golfin ja grillauksen parissa sekä tutustumaan kanssajäseniisi ja seuran toimintaan. Ilmoittautuminen nexgolf tai caddiemaster!

Bar Porhon Par3 kentän kisa 22.8. klo12:00 alkaen (kokoontuminen klo 11:30 rangekioskilla). Kisa pelataan par3 kentällä pariscramblenä ja mukaan mahtuu 14 nopeinta paria. Kolme parasta paria palkitaan. Tarkempi kutsu ja ilmoittautuminen nexgolf.

Kaikki kilpailut ja tapahtumat löytyvät totuttuun tapaan kilpailukalenterista.

Viikonlopun 8. – 9.8. erikoisjärjestelyjä: Klubiravintola suljetaan kumpanakin päivänä klo 11:00 yksityistilaisuuksien takia. Klubin alakerran WC:t ovat golfarien käytössä. Friend’s Kitchen ”taukokioski” tuodaan 9 & 10 teen väliin, jossa se oli keväälläkin ja se on avoinna kumpanakin päivänä klo 10:00 – 18:00. Heineken House on avoinna klo 11:00 – 22:00. Tilaisuudet aiheuttavat ruuhkaa luonnollisesti myös pysäköintipaikalla ja pyydämmekin suosimaan yhteiskuljetuksia sekä rangen pysäköintialuetta. Valitamme häiriötä.

Mukavaa kesän jatkoa!

JÄSENTIEDOTE 13/ 2020

Kultaranta Golf Naantali - Discovering Finland

Vähän ehkä vaihtelevia, mutta ei kuitenkaan golfin pelaamista estäviä ilmoja. Innokkaita golfareita niin omasta jatkuvasti kasvavasta jäsenistöstämme kuin vieraspelaajista riittää ja kenttä onkin miltei joka päivä aamusta iltaan täynnä. Tämä aiheuttaa luonnollisesti ajoittain myös pelin etenemiseen pientä kitkaa. Muistetaan jokainen pitää pelinopeudesta huolta, mutta ennen kaikkea nauttia ja antaa toistenkin nauttia pelaamisesta turvallisuutta vaarantamatta.

XXX

Jäsenemme Kalle Samooja aloitta European Tour -kautensa tänään British Mastersissa. Koronaepidemian keskeyttäessä kisakiertueet keväällä, Kalle oli loistavassa iskussa. Toivottavasti sama tahti jatkuu. Tulosseuranta https://www.europeantour.com/european-tour/betfred-british-masters-hosted-by-lee-westwood-2020/leaderboard?round=1

Jäseniämme on muutama esiintynyt edukseen myös kansallisissa kilpailuissa. Tuomas Pöllänen, joka myös caddiemasterinamme tunnetaan, kilpaili viikonloppuna Seinäjoella lyöntipelin SM-kisoissa käväisten avauspäivänä jopa piikkipaikalla. Loppujen lopuksi cut-raja jäi ”Tumpilta” kuitenkin muutaman lyönnin päähän. Hienoa edustamista kuitenkin!

Hieman kokeneempi jäsenemme Risto Mäki kilpaili puolestaan M-60 tourin SM-sarjan osakilpailussa Aulangolla. Risto taisteli loistavasti ihan kalkkiviivoille asti koko kisan voitosta, taipuen lopulta kolmen muun pelaajan kanssa jaetulle kakkossijalle, vain kaksi lyöntiä voittajalle hävinneenä. Kiitämme Ristoa hienosta edustamisesta ja onnittelemme erinomaisesta menestyksestä!

XXX

Runsaiden sateiden jäljiltä kenttä on märkä ja lyöntijälkiä syntyy entistä herkemmin. Myös greenit ovat aika pehmeässä kunnossa. Juuri siksi on nyt kiinnitettävä entistä enemmän huomiota omien jälkiensä korjaamiseen!

Tässä terveiset eräältä uusista nuorista jäsenistämme, joka pyysi laittamaan viestiä pelaajille: ”Olimme tuossa pelaamassa eilen illalla pikkuveljen kanssa ja ihmettelimme miten pelaajilla on unohtunut pienet asiat, kuten lyöntijälkien ja pallon alastulojälkien paikkaus greeneillä. Hieman harmittaa, kun kenttä on muuten hienossa kunnossa. Olisi mukava että jokainen muistaisi paikata vähintään oman jälkensä, niin muillakin olisi nautinnollisempaa peliä. Ja vaikuttaahan tuo kesän mittaan kentän hoitoon, eihän kenttähenkilökuntaa voi sinne laittaa tekemään pelaajille kuuluvia asioita. Ajattelin että tästä voisi olla hyvä muistuttaa. Saataisiin nauttia vielä koko loppukausi hienosta kentästämme.”

Tämän reippaan nuoren miehen sanoihin on helppo yhtyä.

XXX

Aina hauska Sekahaku-greensome pelattiin viime lauantaina. Voittajapariksi itsensä pelasivat Jaana Järvelä ja Tarmo Kuitunen. Onnea! Jälkipelit iltaruokailuineen hoituivat hienosti Bar Porhossa. Kiitokset tapahtuman järjestelyissä ja pelaamassa mukana olleille.

Tulevia tapahtumia:

Viikkokisat jatkuvat. Tämän viikon isäntänä on TA-yhtiöt https://ta.fi/ ja ensi viikolla K-Rauta https://www.k-rauta.fi/. Pelimuotona viikkokisoissa on pistebogey 3/4 tasoituksin. Kilpailu on maksuton. Viikon kolme parasta palkitaan ja lisäksi he lunastavat paikan syyskuussa pelattavaan viikkokisafinaaliin. Tämän viikon palkinnot ovat huikeat:

  1. sija: 2 yötä Levillä + green feet (4x), 2 ”hihaa” TA.fi palloja +teet 1 pss
  2. sija: KFR majoituslahjakortti Leville 150 € + greenfee (2x), 1 ”hiha” TA.fi palloja +teet 1 pss
  3. sija: 50 euroa ravintolalahjakortti KFR ravintoloihin Espoossa ja Levillä, 1 ”hiha” TA.fi palloja +teet 1 pss

1.8. Ford Hybrid Golf Tour on avoin kaikille 18v. täyttäneille amatööripelaajille. Pelimuoto on 3/4 tasoituksin pelattava best ball-pistebogeykilpailu. Osallistumismaksu Kultarannan Premium – ja henk.koht. kausipelioikeuden omaavilta 30e, muilta 60e. Lisätietoja ja ilmoittautuminen https://fordgolftour.fi/

8. – 9.8. KGCN mestaruuskilpailut. Kaikille seuran jäsenille ilmainen sisältäen lounaan kierroksen jälkeen kumpanakin kilpailupäivänä! Vaikka et omasta mielestäsi voittajasuosikkeihin kuuluisikaan, kannattaa tulla mittauttamaan tasonsa seuran parhaimmistoa vastaan. Parhaat palkitaan marraskuun päätösjuhlassa!

10.8. Senioritreffit. Tuttuun tapaan luento/ vast. + pelikierros.

14.8. KGCN ladyt teematapahtuma Salsa&Baila. TexMex-jälkipelit Bar Porhossa.

14.8. Varsinais-Suomen Pesis. Avoin kilpailu, jossa on osallistumisoikeus kaikilla kansallispelin ystävillä ja Kultaranta Resortin faneilla (yli 18-vuotiaat). Vähintään kolme parasta/sarja palkitaan upeilla palkinnoilla.

Kaikki Kultarannan kilpailut ja tapahtumat tuloksineen  https://kgcn.nexgolf.fi/kgcn/ sekä https://kultarantaresort.fi/kilpailut/

XXX

Aurinkogolf järjestää yli 30-tasoituksella pelaaville kisan 15.8. ja kutsuvat lämpimästi myös meidän jäsenemme mukaan pelaamaan.

XXX

Elokuun ensimmäisellä viikolla alkaviin Plus30- ja seuratreeneihin ilmoittautuminen on käynnissä. Vain torstai-illan seuratreeniryhmät ovat täynnä, muissa ryhmissä on vielä tilaa. Harjoitusajat ja ilmoittautumisohjeet löydät täältä https://kgcn.fi/seuratreenit-ja-plus-30-ryhma/

XXX

JÄSENTIEDOTE 12/ 2020

Helteet muuttuivat vaihtelevaksi sääksi ja ajoittain vettä on tullut todella paljon. Kenttä on ottanut kastelun kiitollisena vastaan, mutta sademäärät ovat olleet sitä luokkaa, ettei vesi kerta kaikkiaan imeydy joka paikasta niin kuin olisi toivottavaa. Ei, vaikka väylät ja griinit on vastikään huolellisesti ilmastettu.

Kentän hyvänä säilymisen kannalta pyydetään golfautolla liikkuvia pitämään vähintään 15m etäisyys griineihin ja välttämään ajamista väylillä. Huom! Arviointi golfautojen mahdollisesta käyttökiellosta tehdään säännöllisesti joka aamu ja säätilan (sateen) niin vaatiessa, myös kesken pelipäivän.

Golfsääntöjen mainitsemaa ”tilapäistä vettä” on nyt todellakin siis siellä täällä pelialueella, välillä jopa bunkkereissa, eli säännöt kannattaa oman pelaamisensa helpottamiseksi tältäkin osin kerrata.

XXX

Holareita on tullut taas pari lisää. Onnistujia ovat olleet Pirkkala Golfin Atte Miikkulainen sekä oma jäsenemme Saara Mört. Mahtavat onnittelut!

XXX

Viime viikolla miestoimikunta teki vierailun monen mielestä yhteen Suomen hienoimmista – ellei hienoimpaan – golfkeskukseen Linna Golfiin. Olosuhteet olivat kuulemma todellakin olleet maineensa veroiset ja matka muutenkin onnistunut.

Tämän viikon tiistaina tehtiin kaikille avoin klubimatka Lakeside Golfiin. Myös Lakeside oli tehnyt mukana olleihin vaikutuksen niin haasteellisuutensa ja vaihtelevuutensa kuin maisemallisuutensa puolesta.

Suomesta löytyykin runsaasti kauniita ja eri tavoin pelaajaa haastavia kenttiä, joissa ehdottomasti kannattaa vierailla. Mm. juuri kokonaan remontoidut/ uusitut Ahvenanmaan kentät ovat mielestäni todellakin vierailun arvoisia. Suomen (lähes) kaikkiin golfkenttiin voi tutustua tästä linkistä https://golf.fi/pelaajalle/kenttaopas/

Kannattaa myös huomioida jäsenetumme ihan tähän lähikentille sekä Hill Side Golfiin.

XXX

Tulevia tapahtumia:

Viikkokisat jatkuvat ja tämän sekä ensi viikon viikkokisaisäntänä on Fennia https://www.fennia.fi/. Pelimuotona viikkokisoissa on pistebogey 3/4 tasoituksin. Kilpailu on maksuton. Viikon kolme parasta palkitaan ja lisäksi he lunastavat paikan syyskuussa pelattavaan viikkokisafinaaliin.

13.7. Avoin Golfkesä -kiertue by Golfpiste Nopeat ehtivät vielä, sillä ilmoittautuminen päättyy 10.7. klo 12:00! Lisätiedot ja ilmoittautuminen https://golfkesa.fi/

13.7. Senioritapaaminen kello 1200 alkaen. Professori Pentti Huovinen pitää luennon korona-viruksesta. Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet https://kgcn.fi/seniorit/

16.7. Ladyjen teematapahtuma (Täynnä)

18.7. Avoin Sekahaku-greensome by KR & KGCN. Viisi paria mahtuu vielä mukaan! Aikalähdöt kello 13:10 alkaen. Parikisa, kilpailumuotona siis greensome. Kaikki pelaavat etutiiltä. Pariskunnat ja sukulaiset eivät saa olla pari. Jälkipelit ja palkintojen jako illalla Bar Porhossa, jossa uusi mahtava näköalasauna on kisakierroksen jälkeen ”uikkarisaunana” käytössä kaikille halukkaille ja ruokaa pidetään tarjolla n. klo 19:30 alkaen. Kaikki tämä sisältyy tapahtumamaksuun, joka on henk.koht. kausipelioikeuden omaavilta 20e, arkipelioikeuden omaavilta 30e, muilta 50e/ henk. Ilmoittautumiset nexgolf tai caddiemaster.

21.7. KGCN:n +30 opetusryhmään kuuluvien pelitapahtuma aikalähdöin klo 12:00 alkaen. Max 24 henk. Ilmoittautumiset nexgolf tai caddiemaster.

25.7. Avoin Go Golf Big Bang Tour https://golftapahtumat.fi/gogolf-big-bang-by-islantilla-kultaranta-25-07-2020/

26.7. Avoin Naisten Pankki Open hyväntekeväisyyskiertueen osakilpailu https://www.naistenpankki.fi/tapahtumat/naisten-pankki-open-2020-osakilpailut-heinakuussa/

Justiina & Puupää ”by Krisse ja Pekka sekä Golden Sun Golf” on siirretty. Uusi pelipäivä on 23.8.

Kaikki kilpailut ja tapahtumat https://kgcn.nexgolf.fi/kgcn/ sekä https://kultarantaresort.fi/kilpailut/

XXX

Elokuun ensimmäisellä viikolla alkaviin Plus30- ja seuratreeneihin ilmoittautuminen on käynnissä. Kaikissa ryhmissä on vielä tilaa. Erillistä maksua ei peritä, vaan harjoittelu sisältyy jäsenmaksuun. Tule ihmeessä mukaan kehittämään taitojasi! Harjoitusajat ja ilmoittautumisohjeet löydät täältä https://kgcn.fi/seuratreenit-ja-plus-30-ryhma/

XXX

Kuuluessasi seuraamme, olet myös golfliiton jäsen ja oikeutettu liiton jäsenetuihin, joista tärkein on vastuuvakuutus. Toimintaohjeet vahingon sattuessa ja muutkin liiton jäsenedut löydät täältä https://golf.fi/pelaajalle/jasenedut-ja-vakuutusturva/

Olethan muuten muistanut hyödyntää lounasetumme klubiravintolaan! Nyt uutena jäsenetuna aamiainen kympillä (norm. 15€).

Kaikki jäsenedut kotisivuillamme https://kgcn.fi/jasenyys/jasenedut/

Mukavaa golfkesän jatkoa!

JÄSENTIEDOTE 11/ 2020

Suomen kesä on parhaimmillaan ja nyt kannattaakin nauttia kelistä ja pelistä. Kuumilla olosuhteilla on kuitenkin myös vaaransa ja niihin on varauduttava mm. syömällä ja juomalla oikein. Nyrkkisääntö pelaamisen aikana juomiseen on desilitra/ väylä. Lisää aiheesta tässä golfpisteen jutussa https://golfpiste.com/opetus/syo-ja-juo-oikein-pelipaivana/

XXX

Golfin soveltava koronaohjeistus purettiin Golfliiton hallituksen päätöksellä 17.6. alkaen. Voimaan jäivät edelleen kaikkia koskevat yleiset viranomaisten antamat määräykset, ohjeet ja suositukset. Pelaajien näkökulmasta tämä tarkoittaa omaehtoisen vastuullisen toiminnan noudattamista. Erityisesti tulee edelleen noudattaa sosiaalista turvaetäisyyttä, käsi- ja yskimishygieniaa sekä kulloisiakin kokoontumisrajoituksia ja ravintolatoiminnan ohjeistuksia.

XXX

1.7. alkaen pääkenttä on pelattavissa jo kello 07:00 alkaen. Takaysin aamulähdöt klo 07:00 – 08:50. Caddiemaster aukeaa 07:30, joten tulethan maksamaan/ vahvistamaan lähtösi 9/18r jälkeen. Huomioithan kentänhoitajien turvallisuuden pelatessasi.

XXX

Heinäkuun jäsentapahtumien sekä avoimien kilpailujen joukosta löytyy varmasti jokaiselle jotakin. Tule mukaan nautiskelemaan tapahtuma- ja kisatunnelmasta:

5.7. Avoin WAGC & SRIXON TOUR 2020 – The Race to Mexico https://www.golfliiga.fi/ajankohtaista/2020/5/6/wagc-srixon-kiertue-2020-race-to-mexico

6.7. KGCN uusien jäsenten ilta peruutettu. Mikäli kaipaat lisätietoa toiminnasta, älä epäröi olla yhteydessä. Yhteystiedot löydät täältä https://kgcn.fi/seura/

7.7. klubimatkalle Lakeside Golfiin vielä muutamia paikkoja jäljellä! Lähtö klo 07:00 Kultarannan rangen parkkipaikalta ja klo 10:00 on yhteislähtö kauniilla Lakesiden Järvenranta -kentällä. Kierroksen jälkeen nautimme lounaan ennen kotimatkaa ja palkintojen jakoa. Takaisin Kultarannassa olemme noin klo 18:00. Omakustanneosuus vain 59€ sisältäen matkat, lounaan ja green feen. Ilmoittaudu tästä linkistä https://ilmoittaudu.kultarantaresort.fi/event/ngoBd

13.7. KGCN senioritreffit. Professori Pentti Huovinen luennoi klo 12:00 aiheesta Covid-19. Luento ja pelikierros (max 28 henk.) tai pelkkä luento (max 30 henk.). Ilmoittautumiset nexgolf.

13.7. Avoin Golfkesä -kiertue by Golfpiste https://golfkesa.fi/

16.7. pelataan hauskana Ladyjen tapahtumana Villitkortit joukkuekisa arvotuin joukkuein. Kierretään koko kierros aikalähdöin torstaina klo 14:00 alkaen. Kutsu tässä https://kgcn.fi/wp-content/uploads/Villitkortitkisa.pdf Ilmoittautumiset nexgolf.

18.7. Avoin Sekahaku by KR & KGCN. Aikalähdöt kello 13:10 alkaen. Parikisa kilpailumuotona greensome. Kaikki pelaavat etutiiltä. Pariskunnat ja sukulaiset eivät saa olla pari. Tapahtumamaksu henk.koht. kausipelioikeuden omaavilta 20e, arkipelioikeuden omaavilta 30e, muut 50e. Kisahintaan kuuluva ruokailu ja palkintojen jako illalla Bar Porhossa. Ilmoittautumiset nexgolf.

19.7. Avoin Justiina & Puupää Open

21.7. KGCN:n +30 opetusryhmään kuuluvien pelitapahtuma aikalähdöin klo 12:00 alkaen. Max 24 henk. Ilmoittautumiset nexgolf tai caddiemaster.

25.7. Avoin Go Golf Big Bang Tour https://golftapahtumat.fi/gogolf-big-bang-by-islantilla-kultaranta-25-07-2020/

26.7. Avoin Naisten Pankki Open hyväntekeväisyyskiertueen osakilpailu https://www.naistenpankki.fi/tapahtumat/naisten-pankki-open-2020-osakilpailut-heinakuussa/

XXX

Elokuun ensimmäisellä viikolla alkaviin seuraopetuksiin ilmoittautuminen on käynnissä. Harjoitusajat ja ilmoittautumisohjeet löydät täältä https://kgcn.fi/seuratreenit-ja-plus-30-ryhma/

HARTAUS- JA LAULUHETKI BAR PORHON LAITURILLA maanantaina 29.6.2020 klo 18:00. Laulamassa Erkki Liikanen ja Risto Nevala. Seppo Kulmala soittaa haitaria, Olli Iivonen torvea. Yllätyksenä monille tuttu laulajavieras. Kanttorina Johannes Perko, mukana myös Risto Miettinen. Suvivirrellä aloitetaan mutta Kultarannasta lauletaan myös.

JÄSENTIEDOTE 10/ 2020

Jäseniä täysi tuhat

Juuri 18-vuotta täyttänyt Eelis Suikkanen on seuramme 1000:s jäsen. Eelis kävi greencard-kurssin viime viikonloppuna Villen ohjauksessa ja oli keskiviikkoaamuna jo isänsä kanssa menossa takaysiä kiertämään. Onnittelut Eelis ja tervetuloa mukaan porukkaan.

XXX

Lähde mukaan klubimatkalle Lakeside Golfiin tiistaina 7.7. Lähtö klo 07:00 Kultarannan rangen parkkipaikalta ja klo 10:00 on yhteislähtö kauniilla Lakesiden Järvenranta -kentällä. Kenttä tarjoaa mukavasti korkeuseroja ja muutenkin kauniit puitteet. Kierroksen jälkeen nautimme lounaan ennen kotimatkaa ja palkintojen jakoa. Takaisin Kultarannassa olemme noin klo 18:00.

Omakustanneosuus matkasta on vain 59€ sisältäen matkat, lounaan ja green feen. Mukaan mahtuu bussilastillinen, eli 48 pelaajaa. Ilmoittaudu tästä linkistä https://ilmoittaudu.kultarantaresort.fi/event/ngoBd

XXX

Aina suosittu juhannusscramble tuli täyteen parissa päivässä ilmoittautumisen auettua ja jonossakin on jo useita joukkueita.

Heinäkuun yhteistapahtumana on (klubimatkan lisäksi) lauantaina 18.7. aikalähtöinä pelattava Sekahaku-Greensome, jonka jälkipelit pelataan illalla bar Porhossa. Mukaan mahtuu 22 paria. Etusijalle asetamme ne, jotka jäivät juhannusscramblessä varasijoille ja he voivat ilmoittautua vaikka heti [email protected] osoitteeseen. Kaikille ilmoittautuminen avataan nexgolfissa 22.6.

Edellä mainituissa, kuten kaikissa muissakin seuran pääkentällä pidettävissä täysien kierrosten tapahtumissa, edellytetään perushinnalla mukaan pääsemiseksi jotain pääkentän täyden kierroksen pelioikeutta. Viikonlopputapahtumiin myös arkipelioikeudellisilta otetaan pieni lisämaksu. Hintaepäselvyyksissä kannattaa olla etukäteen yhteydessä allekirjoittaneeseen.

XXX

Plus30 ja seuratreenit 2020

Sekä Plus30 että seuratreenit päättyvät kevään osalta juhannukseen ja jatkuvat taas 3.8. alkavalla viikolla.

Syyskauden ryhmiin ilmoittautumisissa etusijalle asetetaan ne, jotka koronarajoituksista johtuen eivät mahtuneet kevään ryhmiin ja he voivat alkaa ilmoittautua heti. Kaikille ilmoittautuminen avataan 1.7.

Harjoitusajat ja ilmoittautumisohjeet löytyvät tästä linkistä https://kgcn.fi/seuratreenit-ja-plus-30-ryhma/

XXX

Seuramme kapteenilta Roy Kanervalta pari sanaa golfpukeutumisesta:

Golfpukeutuminen on nykyisin urheilullista, käytännöllistä ja värikästä. Mielikuva ruutuhousuista ja kauluspaidoista on pahasti vanhentunut. Pukeutumisen ohjeistus vaihtelee eri kentillä, mutta yleinen suuntaus on muuttunut Suomessa rennommaksi vuosi vuodelta.

Kultarannassa miehillä tulee olla pikeepaita, naisilla sporttinen pikee tai vastaava, ei siis teepaitoja tai muita sellaisia. Alaosassa käytetään housuja, sortseja tai hametta. Farkut, vaikka olisivat siistit farkut, eivät kuulu golfkentälle, kuten eivät  college-housutkaan. Kenkien tulee soveltua golfiin, varvassandaalit tai kumisaappaat, vaikka voisivat sopia keliin, eivät kuitenkaan sovi kentälle.
Neuleet, paksummat puserot ja erilaiset tuuli- ja sadeasut kuuluvat luonnollisesti viileän ja kostean kelin golfpukeutumiseen. Tyypillinen päähine on lippalakki, mutta golfkentillä näkee kaikenlaisia päähineitä pipoista huiveihin.

Golfiin sopivia vaatteita myydään kaikissa urheilu- ja vaateliikkeissä ja monella löytyy niitä jo omastakin takaa, joten pukeutumisesta ei (lajia aloittelevan) kannata missään nimessä stressata! Tutustu Kultarannan proshopin tarjontaan ja lisää löytyy yhteistyökumppaniltamme Sport Servicestä.

XXX

Liikahtaako golfari myöhään illalla tai yöllä? Maanantaina 15.6. testataan! Lähtöjä voi varata klo 00:00 saakka ja myös caddiemaster on siihen asti auki.

XXX

JÄSENTIEDOTE 9/ 2020

Koronarajoitukset muuttuvat ensi maanantaina 1.6. ja niillä on vaikutusta myös toimintaan kentällä. Mm. griinilippujen käsittely muuttuu sääntöjen mukaiseksi ja bunkkeriharavat otetaan käyttöön, jolloin väliaikainen paikallissääntö bunkkerissa poistuu.

Huomiothan, että yksilön vastuu itsestään ja muista korostuu, kun rajoitukset helpottuvat. Golfliiton päivitetyt ohjeet voi lukea tästä https://golf.fi/covid-19/toimialan-yhteinen-tiedote-covid-19-22-5-2020-ja-ukk-22-5-2020/

Paikalliset muutokset kentällä, ravintolassa jne. ja vähän muutakin tiedotettavaa tässä https://kgcn.fi/wp-content/uploads/muutokset-golf-ja-liikenne.pdf

xxx

Lähde mukaan klubimatkalle Lakeside Golfiin tiistaina 7.7.

Linja-auto starttaa klo 07:00 Kultarannan rangen parkkipaikalta ja klo 10:00 on yhteislähtö kauniilla Lakesiden Järvenranta -kentällä. Kenttä tarjoaa mukavasti korkeuseroja ja muutenkin kauniit puitteet. Kierroksen jälkeen nautimme lounaan ennen kotimatkaa ja palkintojen jakoa. Takaisin Kultarannassa olemme noin klo 18:00.

Omakustanneosuus matkasta on vain 59€ sisältäen matkat, lounaan ja green feen. Mukaan mahtuu bussilastillinen, eli 48 pelaajaa. Nyt kannattaa siis olla nopea ja ilmoittautua heti tästä linkistä https://ilmoittaudu.kultarantaresort.fi/event/ngoBd

xxx

Ladyt golfmaraton sunnuntaina 14.6.2020. Pelataan kolme kierrosta saman päivän aikana. Kutsu tässä https://kgcn.fi/wp-content/uploads/Golfmaraton.pdf

xxx

Äijien avoimet skinit 10.6. keskiviikkona klo 16:00 alkaen. Tule mukaan haastamaan muut ja ennen kaikkea itsesi. Mukaan mahtuu 20 henkilöä. Ilmoittautumiset Tuomas Pölläselle tekstiviestinä numeroon 044 300 1038.

Äijien kisa torstaina 18.6. klo 16:00 alkaen. Kisa pelataan 2 henkisin joukkuein, 6 reikää scrambleä, 6 greensomea ja 6 foursomea. Kisan jälkeen Lampolassa sauna.  Ilmoittautumiset nexgolf, 14 nopeinta joukkuetta mahtuu mukaan. Maksu 5 €/pelaaja eli 10 €/joukkue sis. saunavuokran. Maksu paikan päällä käteisellä.

Äijämatka perjantaina 3.7. klo 8:30 linja-autolla Linnagolfiin. saavuttua keittolounas ja Linna golfin esittely ja aikalähdöt klo 12:00 alkaen. Matkat+lounas ja kierros yhteensä 100 €. Mukaan mahtuu 28 nopeinta. ilmottautumiset ja lisätiedot Roy Kanerva [email protected]

xxx

Seniorien ensimmäinen tapaaminen maanantaina 8.6. on hieman aikaistunut. Luento alkaa jo klo 11:30 ja aikalähdöt kentälle klo 13:20 alkaen. Ilmoittautumiset nexgolf.

JÄSENTIEDOTE 8/2020

Koronarajoituksia ja vaihtelevaa säätä
Tämän otsikon alla on nyt reilu kuukausi pelattu ja todeta voi vain, miten onnekkaassa asemassa me golfarit olemme, kun lajiamme voi harrastaa rajoituksista huolimatta. Ja on kyllä harrastettukin, sillä kauden alusta tähän päivään on kierroksia kentällämme pelattu jo lähes viisi tuhatta!

Myös jäsenmääräkehitys sekä valtakunnallisesti että paikallisesti on ollut positiivista ja meitä kultarantalaisiakin on jo… enpäs kerrokaan tarkkaa lukemaa, vaan te saatte arvata! Kysymys kuuluu siis: Mikä on KGCN:n tarkka kokonaisjäsenmäärä 14.5.2020 klo 12:00?
Lähimmäksi veikannut palkitaan erikoispalkinnolla ja kaikkien vastanneiden kesken arvotaan yllätyspalkinto. Lähetä vastauksesi otsikolla ”jäsenmääräkilpailu” osoitteeseen [email protected]
Huom! Seuran luottamushenkilöiden ja/tai Resortin henkilökunnan osallistuminen evätään;)

Koronarajoitukset ovat siis muutamia huhti-toukokuun aikana saatuja kevennyksiä lukuunottamatta yhä voimassa samoina, kuin millä kauden aloitimme. Me noudatamme tässä asiassa golfliiton ohjeistusta ja teiltä odotamme sitä samaa, niin harjoitusalueella kuin kentällä. Muun muassa roskisten ja penkkien tuomisesta kentälle on kysytty, mutta valitettavasti ne on liiton ohjeistuksessa kielletty ja siis pysyvät toistaiseksi poissa. Erityisen tarkkana on oltava mm. rangen max. henkilömäärän pitämisessä ja pääkentän pelikierroksen tauoilla, jolloin jo kolme samanaikaista peliryhmää aiheuttaa kokoontumisrajan ylityksen!

Kesäkuun alku tuo kokoontumiseen onneksi helpotusta ja mahdollistaa sen, että voimme lisätä lyöntipaikkoja rangella sekä kasvattaa viikkoharjoitusryhmiämme, joten sekä seuratreeni- että Plus30 -ryhmien kokoa kasvatetaan 1.6. alkaen 15:een. Harjoitusaikataulut ja ryhmät voit katsoa tästä https://kgcn.fi/seuratreenit-ja-plus-30-ryhma/ Kunkin ryhmän kuusi lisäpaikkaa täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja ilmoittautuminen tehdään osoitteeseen [email protected]

Kesäkuun alussa alkaa vihdoin myös seuran kilpailutoiminta. Sekä reikäpeli että tasoituksellinen reikäpeli pelataan cup-muotoisina ja ilmoittautuminen on nexgolfissa auki. Lähde ihmeessä mukaan tähän yhteen hienoimmista pelimuodoista. Osallistua voi molempiin tai vain toiseen sarjaan.

Syksyyn asti kestävät viikkokisat alkavat jo ensi viikolla ja ensimmäisenä isäntänä on Buster.

Yhteislähtötapahtumien osalta joudumme vielä valitettavasti odottamaan, sillä haluamme ehdottomasti, että tapahtumien sosiaalinen puoli huomioidaan – jopa ensisijaisesti – ja näin ollen tarkempi ravintolaohjeistus tarvitaan, ennen kuin voimme näitä edes suunnitella saati toteuttaa.

Uusien jäsenten ilta kuitenkin toteutetaan, tosin ilman perinteisiä tarjoiluja, maanantaina 1.6. klo 18:00 klubin seminaarisalissa. Mikäli siis olet liittynyt seuraamme 1.11.2019 jälkeen, olet tervetullut tutustumaan meihin seuran luottamushenkilöihin sekä Kultaranta Resortiin ja keskustelemaan seuramme toiminnasta. Valitettavasti joudumme turvaetäisyyksien säilyttämiseksi rajaamaan osallistujamäärän ja ennakkoilmoittautuminen nexgolfissa vaaditaan. Jatkossa uusien jäsenten ilta järjestetään joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina.

Seuraava väline-esittely, eli Demopäivä by Sport Service järjestetään rangella 19.5. Esittelyssä Callaway. Tarkemmat tiedot ja ajanvaraus 02-2512326/ Sport Service.

Kaikesta huolimatta – ja myös juuri siksi –
mukavaa kevättä kaikille!

– Antti

JÄSENTIEDOTE 7/2020

Saimme koronakevääseemme odotettuja uutisia toissailtana. Pääsääntöisesti hallituksen viesti oli, että rajoituksia tullaan hallitusti lieventämään siten, että osa astuu voimaan heti, osa 14.5. ja mm. ravintoloiden aukioloa ja kokoontumisia koskeva lievennys 1.6. alkaen. Vahva viesti oli kuitenkin myös se, että poikkeustila on yhä voimassa ja kaikkia varotoimenpiteitä koskien mm. turvaetäisyyksiä ja hygieniaa, on syytä noudattaa.

Meillä em. tarkoittaa sitä, että 1.6. alkaen voisimme muuten kasvattaa hallitusti esim. viikkoharjoitusryhmien kokoa, mutta turvavälit huomioiden ei rangelle voi ottaa kerralla enempää ihmisiä. Ja vaikka voisimme kesäkuun alusta alkaen järjestää max. 50 hengen tapahtumia, niin ennen kuin voimme niitä toden teolla suunnitella, on saatava lisätietoa toimintarajoituksiin koskien ravintolapalveluita. Ravintolapalveluista puheen ollen, taukokioski on viimeistä päivää toiminnassa ensi sunnuntaina ja maanantaista 11.5. alkaen take-away tuotteita voi ostaa klubiravintolasta.

Kauden ensimmäinen uusien jäsenten ilta tullaan mitä todennäköisimmin vihdoinkin järjestämään maanantaina 1.6. Tästä tiedotamme uusia jäseniä erikseen. Mahdollisista muista ryhmätapahtumista antavat lisätietoa vastuuhenkilöt Anne (ladyt), Roy (äijät ja klubimatkat), Jyrki (seniorit), Marko (Plus30) ja Ville (seuratreenit). Annelta ja/tai Roylta voi myös kysellä mahdollisuutta ns. ”kapteeninkierrokseen”, jossa veloituksetta max. etuysin verran tutustutetaan aloittelevia jäseniämme pääkentällä pelaamiseen. Kapteenien ja kaikkien muidenkin seuran luottamushenkilöiden yhteystiedot löytyvät täältä https://kgcn.fi/seura/ ja täältä https://kgcn.fi/seuratreenit-ja-plus-30-ryhma/

Kentällä rajoitukset ovat toistaiseksi lieventyneet kauden alusta esim. siten, että lähtijöitä ryhmässä voi olla täydet neljä, talon kärryt ovat käytössä, golfautossa voi olla kaksi samaan talouteen kuuluvaa, takaysi on auki jne. Paljon on kuitenkin rajoituksia vielä voimassa, kuten kenttäroskisten ja bunkkeriharavoiden poissaolo.
Margit (kuvassa), kuten muutamat muutkin, ovat ratkaisseet bunkkerihaasteen omalla haravallaan. Loistavaa välittämistä, kiitos!

Kauden ensimmäinen holari näki päivänvalon 2.5. kun jäsenemme Sami Halmo paukutti pallon ykkösellä sisään nelosväylällä. Toinenkin ”ässä” on jo tehty. Eilisiltana 5.5. Riku Riionheimo halusi kuulemma säästää griiniä ja laittoi ”sukkana sisään” kuutosväylällä. Mitä parhaimmat onnittelut molemmille! Ja klubitalon kunniataulusta loppuivat vapaat paikat samantien…

Tuhannen kierroksen kiertäjät kentällämme lisääntyvät, kun aiemmin tuon merkkipaalun saavuttaneiden Jarmo Paunun ja Jaana Järvelän jatkoksi tuhannennen kierroksen pelasi vappuna Kristiina Jokisuu. Onnittelut Krisselle!

Siirryttyämme uuteen tasoitusjärjestelmään (WHS) helmikuussa, ovat jäsenemme erittäin aktiivisesti tarkastelleet tasoituksiaan. Nyt golfkauden todenteolla käynnistyttyä, kiinnostus omaa tasoitusta ja sen muodostumista kohtaan luonnollisesti yhä vain lisääntyy. Allekirjoittaneeseen voi näissä(kin) asioissa aina olla yhteydessä, mutta lisätietoa ja vastauksia yleisimpiin kysymyksiin on saatavissa mm. täällä https://golf.fi/pelaajalle/whs-ja-kauden-alku/

Edellisen jäsenkirjeeni jälkeen on lyönti- ja alastulojälkien korjaaminen parantunut selvästi. Kiitos siitä, jatketaan samaa rataa.

Pienet jobinpostit loppuun niille hieman yli sadalle jäsenelle, joiden jäsenmaksut ovat yhä maksamatta. Huomioithan, että yhdistyksen jäsenmaksu ei korreloi aktiiviseen pelaamiseen mitenkään, vaan pysyäkseen jäsenenä, on maksu maksettava pelasi tai ei. Myöskään uuteen seuraan liittymisestä ei meille tietoa mitenkään automaattisesti tule, vaan eroamisesta on aina ilmoitettava henkilökohtaisesti. Seuran säännöt ovat kerrattavissa esim. tältä sivulta https://kgcn.fi/jasenyys/

Tiedottelen lisää tapahtumista yms. heti, kun rajoitusasiat selkenevät.

Kaikesta huolimatta – ja myös juuri siksi –
mukavaa kevättä kaikille!

– Antti