JÄSENTIEDOTE 3/ 2021

Tervehdys KGCN:n jäsen!

Kenttämestarimme Mika Tahvanainen henkilökuntineen on tehnyt suorastaan ihmeitä ja kenttä on vuodenaikaan nähden loistavassa kunnossa.

Otetaan nyt heti alkukaudesta itseämme niskasta kiinni ja paikataan kaikki aiheuttamamme jäljet. Ja jos se pelikaveri ei kevätinnostuksessaan ole omaa jälkeään huomannut, niin korjataan sekin. Kasvukausi kun on vasta aluillaan, niin kestää korjatunkin jäljen kuntoon tuleminen aikansa, saati korjaamattoman. Mitä huolellisemmin tämän teemme, sitä paremmasta kentästä saamme koko kesän nauttia!

Aurinko paistaa ja pääkenttä on auki, mikä siis sen mahtavampaa! On nautiskelijoita toki riittänytkin ja kenttä oli ensimmäisen viikonlopun päivät käytännöllisesti katsoen aivan täynnä.

Täpötäysi kenttä tuo luonnollisesti omat haasteensa pelin sujuvaan etenemiseen ja kunkin oma tekeminen kaikkien kentällä olijoiden viihtymiseen korostuu. Missään tapauksessa kenenkään ei tarvitse kentälle lähteä hosumaan, mutta oman lyöntisuorituksen ulkopuolella tehdyt pienet asiat vaikuttavat uskomattoman paljon koko ryhmän ja sitä kautta koko kentän pelinopeuteen. Ohjeita pelin sujuvuuteen – ja paljon muuhunkin golfiin liittyvään – löytyy golfliiton sivuilta https://golf.fi/pelaajalle/kayttaytyminen/ ja totta kai henkilökunnaltamme, varsinkin valvojilta ja starttereilta, voi aina kysyä vinkkejä.

Maltti on kuitenkin paras valtti ja on syytä muistaa suhteellisuus tässäkin asiassa – nautiskella, kun kerran siihen annetaan mahdollisuus. Vielä vajaa kuukausi sitten yhteiskunnassamme keskusteltiin vakavasti ulkonaliikkumiskiellosta… mistä aasinsiltana sujuvasti muistutus voimassa olevista koronarajoituksista!

Yhdistystoiminnassamme rajoitukset ovat aiheuttaneet sen, että viime vuoden kevät- ja syyskokous, sekä tämän vuoden kevätkokous, pidetään verkkokokouksina huomenna 21.4.2021 klo 18:00 alkaen. Ennakkoilmoittautuminen on päättynyt ja ilmoittautuneille lähetetään henkilökohtainen kokouslinkki liittymisohjeineen.

Ohjattu harjoittelu alkoi viime viikolla ja kaikki ryhmät ovat käytännöllisesti katsoen täynnä, sillä vain muutama hajapaikka päiväryhmissä on enää jäljellä. Uutta rangen harjoituspäätyä viimeistellään kovaa vauhtia ja kaikki ryhmäharjoitukset siirtyvät sinne ensi tilassa. Kovan talven aiheuttamat haasteet kuitenkin valitettavasti viivästyttävät töiden valmistumista ja pahoittelemme ajoittaista kovaa ruuhkaa rangen alueella.

Treenien lisäksi muukin kilpailu- ja tapahtumatoiminta starttaa pikkuhiljaa ja mm. ladyille ja senioreille on Villen johdolla kummallekin omat maksuttomat”starttileirinsä”. Kisakausi avataan vapun jälkihumussa sunnuntaina 2.5. yhteistyökumppanimme ja proshop -kauppiaamme Sport Servicen ansiokkaasti sponsoroimalla joukkuekilpailulla. Kilpailuun ilmoittautuminen avattiin eilisaamuna ja se tuli täyteen alle tunnissa! Lisäsimme muutamia paikkoja ”väkisin”, jotta kaikki eilen ilmoittautuneet mahtuivat mukaan. Nelihenkisiä joukkueita on nyt 24, eikä enempää valitettavasti voida ottaa!

Kaikki kilpailut ja tapahtumat löytyvät kilpailu- ja tapahtumakalenterista ja eilinen kokemus osoitti, että ilmoittautumisissa kannattaa olla ajoissa liikkeellä.

Toimintaamme osallistumisen edellytyksenä on luonnollisesti maksettu jäsenmaksu. Hoidathan siis maksusi kuntoon ensi tilassa, jos se vielä jostain syystä on jäänyt. Epäselvissä tapauksissa ota yhteys allekirjoittaneeseen.

Sport Service tarjoaa jäsenillemme huhtikuun  jäsenetuna kaksi hanskaa yhden  hanskan normaalihinnalla. Hanskat voivat olla erilaisia ja edullisempi  on ilmainen.   Alennusta saa sekä Kultarannan shopissa että Sport Servicen liikkeessä, Viilarinkatu 1, Turku . 

Sport Service toimittaa tilauksesta myös tämän kauden logoasusteemme. Footjoyn ”Kultaranta Golf Club tekstiilikuvastoon” ja tilausohjeisiin voit tutustua tästä

Mallituotteita Proshopissa noin 23.4. alkaen. Koko kauden ajan kuvaston hinnoista EXTRA -10% alennus ilmoittamalla KGCN -jäsenyys. Kuten kaikissa jäseneduissamme, niin tässäkin, on jäsenyys tarvittaessa todistettava (eBirdie).

Kaikkiin kauden 2021 jäsenetuihin voit tutustua tästä ja mikäli pelioikeutesi on vielä hakusessa, voit tästä tutustua eri vaihtoehtoihin.

Ravintolarajoitukset ovat vielä osin voimassa, mutta lounastarjoilu pääsee alkamaan huomenna keskiviikkona. Tervetuloa nauttimaan!

Nyt on siis viimeistään aika kaivaa varusteet naftaliinista ja lähteä nautiskelemaan kelistä, pelistä ja Kultarannan mahtavasta miljööstä!

Hyvää ja turvallista kevään jatkoa kaikille!

  • Antti