PAR 3 MESTARUUS

Par3-kentän mestaruuskisat 2014

20.7.2014 järjestettiin ensimmäisen kerran viralliset par3-kentän mestaruuskisat. Rohkeita osallistujia lähti mukaan 22 kpl joista 19 miestä ja 3 naista. Kisat alkoi aamulla 9.00 täydellisessä auringon paisteessa ja pelattiin kaksi kierrosta putkeen. 11.00-13.00 oli pelaajilla lounastauko klubilla ja aikaa kerätä tsemppiä viimeiseen ja ratkaisevaan kierrokseen, jonka oli tarkoitus alkaa 13.00 eteenpäin ja käännetyssä järjestyksessä.

Keli oli kuitenkin eri mieltä ja ensimmäinen ukkoskuuro alkoi juuri n. 13.00 joten päätös kierrosta jouduttiin lykkäämään hiukan, mutta 13.15 päästiin lähtemään. Viimeisen kierroksen maaliin kerkisivät pelaamaan kaikki muut paitsi viimeinen lähtö joka joutui keskeyttämään kierroksen jälleen ukkosen takia. N. puolen tunnin tauon jälkeen myös ”kuuma ryhmä” pääsi pelaamaan kierroksen loppuun ja saatiin mestarit selville sekä miehissä että naisissa. Naisten mestaruuden voitti tänä vuonna Aila Kankare ja miesten mestariksi loistavilla hermoilla varustettu Jouni Kankaanpää.