ÄIJIEN PÄÄTÖSKILPAILU 6.10.2018

Äijien päätöskisa?

Päivä alkoi tapaamisella rangekioskilla klo 10:30. Heti alussa oli ilo huomata, että kisailijat olivat todella hyvällä fiiliksellä mukana ja hymy oli kaikkien huulilla. Pienen alkuturinoinnin jälkeen saatiin joukkueet muodostettua ja kisat alkoivat kahdeksan joukkueen voimin yhteislähdöllä klo 11:00.

Ensin pelattiin kaksi kierrosta (14 väylää), jonka jälkeen vuorossa oli pientä purtavaa.
Kiitokset grillaajille Sami ja Jussi, jotka huolehtivat, että makkarat olivat juuri sopivan maukkaita ja kisailijat saivat murua rinnan alle.

Kilpailu oli tässä kohtaan siis puolessa välissä ja tilanne oli todella tiukka. Johtopaikkaa piti hallussaan pari Caius & Kari tuloksella 36 lyöntiä, eli -6).

Seuraavat kaksi kierrosta aloitettiin jälleen yhteislähdöllä. Iloisista ilmeistä pystyi päättelemään, että makkara ja virvokkeet olivat juuri sitä mitä puolivälissä oli kaivattu. Kisa eteni sopivalla tahdilla ja iloisista huuteluista päätellen myös birkkuja tehtailtiin entistä enemmän.

Kisa saatiin päätökseen hieman ennen neljää ja siinä välissä, kun kilpailunjohtaja keräsi kortit ja laski tuloksia, niin grillimestarit laittoivat vielä kerran pöydän koreaksi.

Vatsat täynnä oltiin valmiit kuulemaan tulokset. Jo ennen kisan alkua ennakkosuosikeiksi nimetty pari Miko Männistö – Tapio Suikki näytti kahden viimeisen kierroksen aikana miksi he ennakkosuosikkeja olivat. Pojat pelasit viimeiset 14 reikää ”vaatimattomasti” yhdeksän lyöntiä alle ihannetuloksen ja näin ollen nousivat voittoon upealla tuloksella -12. Toiseksi pelasivat itsensä puolessa välissä johtaneet Caius ja Kari tuloksella -8 ja kolmanneksi tuloksella -6 sijoittui ryhmä Jyrki Wuori – Jarkko Koro – Eero Järvelä. Kisa oli tasainen myös kärkikolmikon takana ja vaikka kaikki eivät palkinnoille päässeetkään, niin tunnelma oli loistava myös kilpailun jälkeen.
Osa herroista jatkoi vielä matkaa klubin saunaan puimaan muutamia ohi menneitä putteja?.

Kiitoksia kaikille loistavasta päivästä ja mukavista keskusteluista. Yhdessä on kiva tehdä.
– Janne Järvelä